MY WORLD
mies ja ruskeasilmäinen poika
– senkin ääliöt!! karjuin kuorossa kavereideni kanssa luokkamme pojille. he olivat taas kerran tulleet kurkkimaan tyttöjen pukuhuoneeseen koulun jälkeen, niin kuin aina. yleensä pojat vain nauroivat, mitä sille voi, eivät tajua että tytöt eivät siitä tykkää.
ulkona oli liukasta, kaaduin kotimatkalla monta kertaa. asuimme maalla, joten koulumatkani oli pitempi kuin muilla. ensin nousin puoli kolmen bussiin, sitten kävelin vähän matkaa ja menin toiseen bussiin.
kylässä jossa asuimme, asui vähän minun ikäisiäni, tuskin ollenkaan. siksi olin tottunut olemaan huoneessani yksin monia tunteja päivässä, koska äiti oli töissä myöhään.
yleensä koulumatkani aikana en näe yhtäkään autoa, mutta tänään yllätyin. kun käännyin kotitielleni, näin vanhan Volvon, joka kääntyi meidän talollemme. kun auton ovi avautui, säikähdin pahasti! ulos astui tupakan hajuinen mies, jonka kädessä oli olut-pullo.
– onkohan se tämä talo, kuulin hänen kysyvän joltain.
– en usko, tämä on talo numero 11, meidän kotimme on 13, isä.
huomasin pojan. pojalla oli suloiset ruskeat silmät, kiiltävä tumma tukka ja hän näytti minun ikäiseltäni!
– öh, anteeksi, mutta se on minun kotini, sanoin änkyttävästi.
– vai niin, kai sitten olen juonut liikaa, mies vastasi, osaatko neuvoa, missä on talo numero 13?
– se on teidän takananne, hihitin, tosiaan, mies oli juonut liikaa!
mies ja poika astuivat autoon, mutta ennen sitä poika hymyili minulle ruskeilla silmillään, sanoi ” kiitos” ja paiskasi auton oven kiinni. pelottava mies, ajattelin, mutta ihana poika!
sen päivän jälkeen en ollut ajatellut muuta, kuin sitä: poikaa ja hänen ruskeita silmiään, ja en ollut ainoa, joka sen oli huomannut!
– Jasmiiiin! etkö sinä enää muista edes meitä?! paras ystäväni Miia kysyi sinä päivänä.
– vai ajatteletko vain sitä poikaa?
– ei ole mitään poikaa, huusin.
vaikka minä valehtelin, olihan se se poika, Miia näki siis lävitseni. hän oli monta päivää halunnut nähdä pojan, vaan turhaan, sillä olin sanonut hänelle, että en lähtisi mukaan, olin liian ujo siihen hommaan, mutta Miia oli saanut puhuttua minut ympäri ja olin aivan hermona! ajattelin, että voisin keksiä jonkun verukkeen, voisin vaikka tervehtiä, ja sanoa ” TERVETULOA!”, se voisi toimia. Miia lupasi tulla meille koulu jälkeen ja meikata minut, mutta sanoin, että se olisi tarpeetonta, sillä ei minulla ollut kuin joku hassu huulipuna, niin että se ei paljon auta, mutta hän pakotti minut siihen, joten en voinut kuin suostua.
koulua oli kuusi piinaavan pitkää tuntia, eli taisin tahtomattanikin odottaa iltaa.
- mikä siinä pojassa on niin hienoa, Miia kysyi bussissa, -silmät vai huulet?
– olet sinäkin…!kiljuin ja aloin kutittaa häntä. en ollut koko viikkona sanonut pojasta mitään, ja hän oletti minun ihastuneen! vaikka olinhan minä ihastunut, tosiaankin! mutta sitten mieleeni nousi kysymys. OLIKO HÄNELLÄ JO TYTTÖ-YSTÄVÄ!? saattoihan niin olla, mietin, mutta minulla ei ollut poika-kaveria, ei nyt, eikä koko 15- vuotisen elämäni aikana. niin, enkä voinut tietää, miltä ihastuminen tuntui, ehkä en ollutkaan ihastunut. ei, kyllä minä sen verran ymmärsin.
– äitisi ei ole kotona, Miia sanoi. en ollut puhunut paljon perheestäni ystävieni kanssa, joten Miia tuskin tiesi äitini nimeä. eikä isäni, mutta mitä väliä sillä oli, sillä kukaan ei kutsu enää isääni nimeltä, sillä häntä ei ole. minulla ei ole isää. isäni kuoli auto-onnettomuudessa, kymmenen vuotta sitten. Miiakin varmaan luuli, että minulla oli isä, vaan ei ollut.
– äitini on kriisi- hoitaja, ja hänellä menee iltaan asti, vastasin Miialle.
– mutta otetaan nyt ne meikit.
niinpä Miia meikkasi minut, ja ihan oikeasti, en ollut tuntea itseäni sen jälkeen! minua ei ole ikinä meikattu kunnolla, joten ei ollut varmaan yllätys, kun yllätyin.
– hei Jasmin, nyt mennään! Miia huusi.
– okei, sanoin.
painoin talo 13 ovikelloa ja näin ikkunasta miehen kalsareissa. hah!
- mitä asiaa teillä on?, hän kysyi.
- kutsua teidät tervetulleeksi tänne Ruusunaan, sanoin, mutta petyin, koska en nähnyt poikaa.
- hei Jani, keitä teetä näille tytöille, kun he tänne asti tulivat.
- itse asiassa asun naapurissanne, huomautin, se mies oli näköjään taas humalassa!
- okei, kuulin pojan, siis Janin sanovan, ja sitten näin ne silmät ja koko Janin.
- tallessa, kuiskasin Miialle, - mutta otetaanko teetä?
- tietenkin, tätä tilaisuutta et saa hukata!, hän huudahti. niin joimme teetä. en kyllä pidä teestä, mutta jotenkin se vain nyt maistui hyvältä. istuin muuten Janin vieressä, ja hän tuoksui ihanalta! nyt tiedän miltä tuntuu olla ihastunut, ajattelin. se tuntuu ihanalta!
- missä koulussa olet, Miia kysyi Janilta vaivihkaa.
- aloitan huomenna Korpelan yläasteella. SIIS SAMASSA KOULUSSA KUIN ME! hienoa, mietin. nyt vielä treffit…
- hei Jasmin, tavattaisiinko joskus, siis ei koulussa vaan vaikka meillä? Jani kysyi.
- Tietenkin, sopersin. se oli elämäni ihanin hetki, siis siihen asti kun puhelimeni soi. soittaja oli äiti.
- missä sinä olet?! äiti huusi.
- uusilla naapureillamme, äiti, älä huuda. vastasin.
- tiedätkö ollenkaan, paljonko kello on?!
niin, sitä en ollut lainkaan ajatellut! kurkkasin kännykkäni kelloa ja säikähdin! ei aika voi kulua noin nopeasti! kello oli puoli yhdeksän!
- anteeksi Jani, mutta mun ja Miian on pakko mennä, huusin.
- no, nähdään! Jani sanoi ja antoi minulle lapun. lapussa oli Janin puhelin-numero!
- puhelin-numeroni, hän sanoi.
- kiitos, sanoin huumaantuneena ja talsin ulos ovesta Miian kanssa.
seuraavan aamun (ja osan yötäkin) mietin, mitä panisin maanantaina kouluun. äiti oli ihmeissään ja kyseli minulta, että minne juhliin olin menossa.
– elämä on juhlaa! huudahdin hänelle ja tanssin pois. äiti vain seisoi hämillään paikallaan ja sanoi ” AHAA! ymmärrän!” ja uskon, että äiti ymmärsi sen. ai, minkä? olin rakastunut! minulla oli kyllä yksi ongelmakin. minulla ei ollut kännykkää, enkä halunnut äidin tietävän Janista, en ainakaan vielä, koska mikään ei ollut varmaa. siis aloitin rahan keruun. tein kotitöitä, jotta saisin rahaa kännykkään. tosin rahan saamiseen saattaisi mennä aikaa. laitoin lähikaupan seinään lapun ”kotiapulainen vuokrattavana!” ja jäin odottamaan pyyntöjä, ja yhtenä päivänä joku pimputti ovikelloa.
– hei, oletko sinä se Jasmin? nainen kysyi.
– joo, olen! tarvitsetteko kodinhoito-apua?
– kyllä. voisitteko hoitaa lapsiani kun olen asioilla tänä iltana?
– kyllä, mikä on siis palkkani? kysyin vaivihkaa.
– vai että pyydät ihan palkan!? kuule Jasmin, tiesitkö, että alaikäisille ei saa antaa palkkaa? HYVÄSTI! nainen pauhasi ja lähti. ehkä se ei ollut hyvä tapa ansaita rahaa, ajattelin. huomenna sanoisin Janille, että minulla ei ole kännykkää, niin nololta kuin se tuntuikin.
– huomenta Jani! huusin Janilla torstaiaamuna koulussa.
– huomenta, Jasmin! Jani vastasi ja hymyilimme toisillemme. ai niin, se asia, ajattelin ja hymyni hyytyi.
– kuule Jani, siitä, kun annoit puhelin-numerosi, niin minulla ei ole kännykkää, joten en voi soittaa sinulle…, kuiskasin nolona.
– sepä sattui, nimittäin minä sain juuri uuden kännykän, joten voin antaa sinulle vanhan puhelimeni.
– OH! ei sinun todellakaan tarvitse! huudahdin, mutta olin salaa hyvilläni.
- minä vaadin, hän sanoi, ja Jani piti sanansa, sillä seuraavana päivänä hän toi kännykän! Jani oli ihana ja kiltti! en ollut muutenkaan uskoa koko juttua, mutta kun Jani ojensi kännykän, aloin herätä, mutta taisin olla vielä sumussa, koska tein jotain, joka olisi pitänyt jättää. MINÄ HALASIN JANIA! onneksi Jani ei ollut moksiskaan, hän vain hymyili.
kerroin, että koulumatkani on todella pitkä, mutta nyt kun Jani asui naapurissa, olin siitä suorastaan iloinen, koska Jani kulki mukanani kuin henkivartija.
kotona aloin tutkia kännykkää, ja huomasin, että se oli aika uusi ja siinä oli erilaisia ominaisuuksia, kuten radio ja kamera, joten se ei ehkä ollut paras ensipuhelin, mutta koska tiesin, että se oli Janin vanha, olin iloinen siitä! äkkiä näin kuvan ”VIESTIT”. saapuneet kansiossa oli 2 viestiä, toisessa luki ” hyvää koulupäivää, kulta” ja toisessa… voi herranjumala!! toisessa… siinä luki ” treffit huomenna klo 18, odotan innolla! t kultasi Lola!”. se siis tarkoitti, että… Janilla oli tyttö-ystävä!!!
tyttö-ystävä?
ei se ollut mahdollista, vai oliko? mistä tiesin, ettei Jani valehtelisi minulle? oliko Jani ylipäätään kiinnostunut minusta? kysymyksiä, joihin en saanut vastausta, en ikinä muuten kuin kysymällä. mutta eihän se minulle kuulu, tosiaan, en ollut edes Janin tyttö-ystävä, ja mietin sitä…
JATKOA SEURAA!
